|
LOKAKUU 2011
Hei Agoralaiset !
Suomessa eletään nyt vuoden pimeintä aikaa valoisuus huomioon ottaen. Mutta me ihmiset voimme olla toinen toisillemme valonlähteitä. Itse olen saanut tehdä tätä vapaaehtoista mielenterveystyötä jo 12 vuotta. Vertaistuki mitä me voimme toiminnassamme jakaa on ensiarvoisen tärkeää. Tätä työtä tehdessäni haluan aidosti olla kuntoutujan asialla, koska sitä varten yhdistykset minun nähdäkseni ovat olemassa.
Kuunteleminen, kannustaminen ja kiitoksen jakaminen ovat sellaisia asioita joita ei koskaan voi viljellä liikaa.
Omalla käytöksellään ja toiset huomioon ottaen, voi saada vain hyvää aikaan. Mielenterveysyhdistyksessä toimiminen on minulle ainakin tuonut elämään paljon rikkautta ja olen saanut osallistua monenlaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin joita Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt. Toivon että mahdollisimman moni ihminen löytäisi mielenterveysyhdistyksen, koska siten vain voimme vaikuttaa asioihin ja hälventää ennakkoluuloja mahdollisimman avoimesti kertomalla sairaudestamme. Toivon, että mahdollisimman moni, joka toimii potilasyhdistyksessä on aidosti ja sydämellään mukana tekemässä tätä työtä.
Olemme valmistautumassa joulunaikaan, se on monelle ihmiselle vaikeaa aikaa, ja onkin tärkeää että ottaisimme huomioon toiset ihmiset joku voi olla yksinäinen tai on muuten vaikea vaihe elämässä .Jo pienikin huomionosoitus ja käden ojennus on uskomattoman paljon voimaa antava asia. Sitä varten me ihmiset minun nähdäkseni olemme täällä maailmassa, että voisimme olla toinen toistemme tukena varsinkin vaikeina aikoina, sillä kukaan ei yksin selviä, ja se ei ole tarkoituskaan. Iloinenkin asia on paljon rikkaampaa kun sitä kun sitä saa olla jakamassa muiden kanssa.
Toivotankin kaikille Hyvää ja Rauhaisaa sekä Voimaannuttavaa joulun aikaa itseni ja Vertaistuki Agora ry:n hallituksen puolesta.
Arja Knuutinen
Puheenjohtaja
Kesäkuu 2010
Tervehdys kaikki kanssaihmiset,
huomasin taas konkreettisesti miten tärkeää on vertaistuki ja miten paljon se antaa voimia ja työvälineitä jaksaa jatkaa elämässä eteenpäin. On tärkeää vaihtaa ajatuksia omaan sairauteen ja muuhun sen ympärillä oleviin asioihin, sillä silloin ne saavat konkreettisemman muodon ja niitä ymmärtää paremmin, kun jollain muullakin on samansuuntaisia kokemuksia. Vaikka jokaisen sairaus ja elämä on ainutlaatuinen ja kahta samanlaista ihmistä ei ole.
Tärkeää on muistaa, että vaikka on jokin sairaus, meillä on paljon muuta tervettä osa aluetta ja taitoja, joita meidän pitää kehittää ja laittaa hyötykäyttöön. Sen ohjeen sain osallistuttuani Mielenterveyden keskusliiton järjestämälle kurssille, ja se jäi olennaisena osana mieleeni ja on ollut auttamassa tässä kuntoutumisen ja sairauden kanssa elämisen kivikkoisella polulla. Ja on se mikä tahansa asia, mistä ihminen kokee saavansa apua ja voimaa jatkaa eteenpäin on tärkeä, ei ole yhtä oikeaa tapaa tai asiaa millä elämä on taas elämisen arvoista. Tämän asian olen pitänyt mielessäni ja se jäi sellaisena ohjenuorana elämääni, joskin tulee aikoja jolloin sairaus taas täyttää enemmän elämää. Sain osallistua tuetulle lomalle, josta kerrotaan lisää seuraavassa jäsenkirjeessä. Tärkeää on niin myös mielenterveyskuntoutujalle kuten meille kaikille arjen rutiinien katkaiseminen hetkeksi, pitämällä lomaa arkipäivästä, ja siihen liittyvistä asioista.
Hyvää kesää kaikille ja nauttikaa mahdollisuuksienne mukaan luonnosta, sillä se on meillä ainutlaatuinen ja nauttikaa myös toistenne seurasta ja pitäkää huolta toisistanne
Toivomme yhteydenottoja ja toivomuksia, jotta voimme kehittää toimintaamme ja tehdä siitä jäsentemme näköistä.
Terveisin
Arja Knuutinen
Helmikuu 2010
Hei Agoralaiset!
Mielenterveyskuntoutuksen kehittämisyhdistys Agora ry:n toiminnassa on tultu siihen vaiheeseen, jolloin on juhlan ja kiitoksen aika. Yhdistyksen rekisteröitymisestä tulee kuluneeksi 10 vuotta. Maaliskuussa sitä juhlistamme risteilyllä, josta tietoa jäljempänä. Mitä kiitoksiin tulee haluan yhdistyksen nykyisenä puheenjohtaja esittää nöyrimmät kiitokset kaikille, jotka ovat olleet vuosien varrella yhdistyksen toiminnassa mukana. Erityinen kiitos kuuluu heille, jotka ovat olleet perustamassa yhdistystä. Vertaistuki, jota voimme jakaa yhdistyksessä toimimalla ja osallistumalla sen järjestämiin tapahtumiin on ensiarvoisen tärkeää kuntoutumisen kannalta. Se tuo sisältöä elämään ja auttaa jaksamaan eteenpäin elämässä, joten toivonkin, että runsaslukuisesti osallistutte järjestämiimme tapahtumiin.
Terveisin
Arja
Marraskuu 2009
Hei Agoralaiset!
Suomessa eletään parhaillaan vuoden pimeintä aikaa ja monelle tämä on myös raskainta aikaa vuodessa, puhutaan kaamosmasennuksesta ja auringonvaloa on vain ripauksittain tarjolla. Mutta kun on vaikeinta ja pimeintä aikaa niin silloin meidän pitää nauttia niistä pienistäkin auringon säteistä ja valonpilkahduksista mitä tiellemme osuu.
Joulun ajan lähestyessä on kaikilla kiire ja tuntuu, että yhä enemmän vaan juostaan kaiken materiaalin perässä, mutta tärkeintä on joulussakin muistaa, että paljon tärkeämpää on aika jota vietämme läheistemme ja ystäviemme kanssa kuin kaikki se mitä kaupasta saa rahalla ostettua.
Ja ennen kaikkea vertaistuki mitä voimme tämän yhdistyksen puitteissa saada ja jakaa osallistumalla yhdistyksen järjestämiin erilaisiin tapahtumiin. Sekä tekemällä sen eteen työtä, että mielenterveysongelmat tulevat yhä hyväksytymmäksi ja niistä voidaan puhua kuten mistä tahansa sairaudesta.
Jouluna varsinkin meidän itse kunkin tehtävänä on muistaa lähimmäisiämme, jotka ovat yksinäisiä jo pienikin hyvätahtoinen ele voi pelastaa yksinäisen joulun.
Täten toivotankin yhdistyksen hallituksen sekä omasta puolestani Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa sekä Onnea vuodelle 2010
Arja Knuutinen
Elokuu 2009
Hei Agoralaiset!
Kesä on vaihtumassa syksyyn, josta varma merkki on koulujen alkaminen. Olemme saaneet nauttia vaihtelevista säistä kesän aikana, kuten ihmisen mielikin vaihtelee, toisena päivänä tuntuu, että on voimia jakaa muillekin enemmän ja toisena päivänä taas voi tuntua, että on sellainen olotila, että täytyy vääntäytyä väkisin ylös vuoteesta. Tärkeintä kuitenkin on lähteä ulos ja muiden ihmisten pariin, koska jos yksinämme mietimme asioita ne tuntuvat suurilta ja kohta on ylitsepääsemätön vuori vastassa. On tärkeää, jos on vaikeaa, puhumme asioistamme jollekin luotettavalle henkilölle se voi olla vertainen tai jos tuntuu että vertaistuki ei riitä otamme yhteyttä ammatti-ihmiseen. Vaikka kuntoutuminen on tapahtunut hyvin, meidän pitää kuitenkin aina muistaa omat voimavaramme ja rajamme, siis oppia kuuntelemaan itseämme.
Syksy on tavallaan hyvästijätön aikaa, voimme jättää hyvästit lämpimille kesäpäiville ja valoisuudelle, joka vaihtuu syksyn kuluessa pimeneviin iltoihin ja kuutamo öihin. Syksy on myös valmistautumista talven pimeyteen, valmistautua voi myös talveen keräämällä luonnon antimia, kuten marjoja ja sieniä talteen, se on myös erittäin hyvä liikunta muoto. Mielikin virkistyy ja fyysinen kunto nousee metsässä samoilemalla, jokainen voi tehdä sitä voimiensa mukaan. Se on kuitenkin ilmaista ja meillä Suomessa on vielä kaunis ja puhdas luonto, josta voimme nauttia. Paljon on ollut kesän aikana tapahtumia ympäri Suomea, niistä ei kyllä ole pulaa ja osallistumalla saa virkeää mieltä ja sosiaalinen kanssakäyminen tulee sivutuotteena.
Toivon aktiivista osallistumista Agora ry:n tapahtumiin.
Syksyn aikana tulee ajankohtaiseksi järjestää syyskokous, jonka järjestelyt ovat vielä kesken, mutta suunnitelma on, että se pidetään Jyväskylässä kaksipäiväisenä teemaviikonloppuna. Asioina ovat henkilövalinnat ja sääntömuutoksiakin on tulossa, joten kannattaa osallistua ja olla mukana päättämässä tärkeistä asioista. Uusia kasvoja kaivataan mukaan päättämään asioista. Tarkempaa tietoa saa seuraamalla Agora:n nettisivuja ja jäsenille lähetetään jäsenkirje ennen kokousajankohtaa.
Terveisin Arja täältä länsirannikolta
Maaliskuu 2009
Hei, kaikki Agoralaiset ja kanssaihmiset
Olemme valmistautumassa pääsiäisen aikaan ja ensimmäisiä kevään merkkejä on jo havaittavissa, kuten esim. täällä Raumalla päin, josta tätä tarinaa kirjoittelen, on jo tavattu ensimmäiset muuttolinnut. Kevät on monelle ihmiselle henkisesti ja myös fyysisesti rankkaa aikaa ja allekirjoittaneena myös kuulun niihin joiden pitää erityisesti ponnistella elämän mukanaan tuomien haasteiden edessä, mutta periksi emme saa antaa ja meissä kaikissa on voimia ja voimavaroja, jotka tulevat yllättävissä tilanteissa esiin. Tärkeintä on kuunnella itseämme ja olla armollinen itsellemme, sen taas olen omakohtaisestikin kokenut, koska emme voi olla toisillemme tueksi ja avuksi ja kanssakulkijoina jos omat asiamme eivät ole kohdallaan. Voimme saada paljon voimaa luonnosta kuten esimerkiksi miettimällä miten paljon kaikki luonnon kiertokulussa mukana olevat joutuvat sopeutumaan ja millaisiin olosuhteisiin kuten esimerkiksi kun kevät koittaa ja lumet sulavat niin ensimmäiset kukat ovat jo työntämässä esiin kukkavarttaan ja ovat joutuneet sopeutumaan ja kestämään talven pakkaset ja tuiskut, mutta sitkeyttä vaaditaan, että yhä uudestaan, joka kevät näin tapahtuu vuosi vuoden jälkeen. Tämä voi olla myös esimerkkinä ihmiselle, että aina uudestaan meidän pitää vaikeuksien tullessa nöyrtyä elämän edessä ja pyytää apua toisiltamme ja uskoa siihen, että taas tästä selvitään ja voidaan katsoa valoisampaan tulevaisuuteen. Toivon että me vanhat Agoralaiset viemme tietoa yhdistyksestä eteenpäin, jotta jäsen kuntamme kasvaa ja sitä myöten voimme järjestää enemmän tapahtumia ja tilaisuuksia ympäri Suomea, sekä toivon yhteydenottoja jäseniltä, että voimme toteuttaa toiveitanne mahdollisimman monipuolisesti. Osallistukaa järjestämiimme tapahtumiin sankoin joukoin.
Toivoo Agoran puheenjohtaja Arja ja koko muu hallitus
TAMMIKUU 2009
Heippa kaikki Agoralaiset
Eletään kiireistä joulun aikaa, vaikka jos katson ulos ikkunasta täällä Raumalla,
josta viestiä kirjoitan, niin ei oikein tunnu siltä että joulu lähestyy ja eletään keskitalven aikaa, oikein huolettaa jos ei se joulupukki pääse ollenkaan tänne. Mutta onneksi tämä Suomen talvi on vaihtelevaista, jos se lumi tänne Lounais-Suomeenkin ehtisi jouluksi.
Haluan hieman kertoa itsestäni koska olen suhteellisen uusi tuttavuus näissä piireissä, syy siihen esittäytymiseeni on että minut on valittu Agora ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2009.
Olen Arja Knuutinen 51-vuotias, kahden aikuisen lapsen äiti. Olen syntynyt Eurajoen Lapinjoella. Olen ollut elämäni eri vaiheissa aika ajoin enemmän ja vähemmän melankoliaan taipuvainen. Nuorimman lapseni ollessa kolmivuotias olin tilanteessa, jossa jouduin turvautumaan sairaalahoitoon. Sitä myöten jouduin tai pääsin tähän oravanpyörään jota kuntoutumiseksi kutsutaan. Monien hoitojaksojen kautta olen tullut tähän päivään ja tähän tilanteeseen, jota keski-ikäisen naisen onnelliseksi elämäksi kutsutaan. Takana ovat vuodet jolloin olen hoitanut lapsia kotona ja tunnen äidin ylpeyttä siitä, että he ovat kuitenkin päässeet elämässä eteenpäin minun sairaudestani huolimatta ja olemme kokeneet saaneemme apua ja tukea vaikeina hetkinä. Etenkin menetys joka meitä kohtasi on vienyt paljon voimia ja pysäyttänyt miettimään, mikä elämässä on tärkeää. Nykyinen asuinpaikkani on Rauma, joten olen yrittänyt ja onnistunutkin mielestäni aika hyvin entisenä maaseudun tyttönä pääsemään sisälle kaupunkilaiseen elämän muotoon.
Agora ry:n puheenjohtajan tehtävässä haluan ajaa ja edistää mielenterveyskuntoutujien asioita eteenpäin ja haluan kiittää ihmisiä jotka ovat luottaneet minuun, että olen saanut hoitaakseni tämän tehtävän. Minulla on noin kymmenen vuoden kokemus yhdistystyöstä, olen kuulunut Rauman Mielenterveysyhdistys Friski Tuuleen ja hoitanut siellä erilaisia tehtäviä luottamustoimista lattian lakaisuun ja edelleenkin toimin puheenjohtajana ja myöskin siivous on yhä edelleen hanskassa. Haluan olla toiminnallani kehittämässä Agoran toimintaa siten, että vertaistuesta ja kokemuusasijantuntijuudesta, jota meillä kaikilla sairauden kokeneilla on, saadaan yhä suurempi hyöty kaikkien tahojen käyttöön, ja viedä sitä asiaa oikealla tavalla eteenpäin. Vertaistuki on tärkeä voimavara ja se että voimme kokoontua ja jakaa omia kokemuksiamme.
MARRASKUU 2008
USKO TOIVO RAKKAUS
nämä kolme pientä sanaa
ovat paljon kalliimmat
kuin monen monta valaa.
Hyvät agoralaiset, kaikki lukijat
Mietintämyssyssäni hautui viime viikon lopulla muutamana päivänä sanomaa ja siihen liittyen jouduin pyhänä todella miettimään, että mikä mahtoikaan olla sukunimenä sille pietarsaarelaiselle Kimille, jolta joskus 1980-luvun puolivälin paikkeilla tilasin käsintehdyt usko-toivo-rakkaus – valot. Muistaakseni silloin häneltä kuulin, että hän valmisti niitä omassa autotallissaan, oli tehnyt niin jo vuodesta 1979 lähtien. Maanantaina muistin nimen: Wenna Kim. Ja tiistai-iltana soitin hänelle, kuulin, että hän sai kunnon tilat v 1986, valaisimien tuotanto jatkuu vielä 30 vuoden jälkeen. Sain häneltä luvan kopioida graafiset symbolit ja mitä tekstiä vain haluan hänen, Kim Tuotteen nettisivuilta.
Nämä merimiesten perinteiset symbolit valaisevat jo monen monia tuhansia ikkunoita joulun aikoihin eri puolella Suomea. Pietarsaaren keskustaa ne ovat valaisseet jo vuodesta 1850 lähtien. Symbolien merkityksen ymmärtää sitä taustaa vastaan, että kaupunki oli siihen aikaan täysin valaisematon pimeän tulon jälkeen ja heräsi ajatus katuvalaistuksen käyttöönotosta. Ehdotus ei kuitenkaan silloin johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin, vasta 30 vuotta myöhemmin asennettiin ensimmäiset katulamput Pietarsaareen. Ne 21 katulamppua asennettiin pitkittäissuuntaisille kaduille. Noin kolmen metrin korkuisiin pylväisiin oli sijoitettu petrolilyhtyjä, lyhdyt sytytti lyhdynsytyttäjä hämärän tullessa ja ne sammutettiin kello 22. Symbolit ripustettiin jouluaattona ja otettiin alas loppiaisena. Nykyisin symbolit sytytetään jo 13. joulukuuta, jolloin kaupungin perinteellinen Lucia-kulkue esittäytyy. Symboleilla on myös uskonnollinen luonteensa.
Haluan avata näitä kolmea pientä kallista sanaa niille tuntemuksille, joita juuri viime päivinä on sydämessäni - tai sielussani - jyllännyt, kun sinne on tullut suurta iloa ja onnea.
Uskon itseeni, uskon toiseen ihmiseen, uskon vertaiseeni, uskon huomiseen, uskon rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden voittoon, uskon yhdistykseemme, joka syyskokouksessa lauantaina 8. marraskuuta kiinalaisten perustamassa LEISHIN Hyvinvointikeskuksessa Valkealassa sai uudeksi nimekseen Vertaistuki Agora ry. Nimeä voimme jo käyttää arkikielessä, mutta virallisissa papereissa tulee vielä kirjoittaa entinen pitkä nimi, josta käsikin välillä väsyy ja joka vie niin paljon tilaa. Nimi valittiin yksimielisesti viidestätoista ehdotuksesta ja saamme siitä kiittää ehdottajaa, Pentti Monosta Joensuusta.
Tänään minusta tuntuu kuin joku ”Iso Käsi” olisi tarttunut elämääni, se antoi lisää uskoa, toivoa ja rakkautta. Tällä asialla ei ole mitään kytköstä pian Mielenterveyden keskusliitossa alkavaan Iso Käsi – hankkeeseen, kokemus- ja vertaiskoulutuksen kehittämisprojektille, jota vetämään alkaa yhdistyksemme jäsen. Siitä mainittiin Revanssissa 3/2008 ja viime viikolla Mielenterveysmessuilla kuulin siitä vähän enemmän henkilöltä itseltään. Kokemani ”Iso Käsi” antaa toivoa huomiselle, uudenlaiselle vertaistuki-yhdistykselle, jota uusituin säännöin alamme luotsata uudelle vuodelle 2009. Tekstiä muutettiin vastaamaan sitä toimintaa ja tarkoitusta, mitä Agora ry tänä päivänä edustaa antamalla ja vahvistamalla vertaistukea toinen toisillemme. Säännöt ilmestyvät aikanaan nettisivuille, kevätkokouksen ja rekisteröinnin jälkeen ensi vuonna. Vilpitön tarkoituksemme on vahvistaa uskoa ja toivoa, rakkautta unohtamatta.
Rakkaus on monitahoinen pieni sana. Jotkut käsittävät sen tarkoittavan ainoastaan miehen ja naisen välistä tunnetilaa, minulla on siitä omakohtainen kokemus. Siihen aikaan kun tämä äiti nuo lamput osti ja joulun tienoilla ne ensimmäisen kerran ikkunaan ripusti, kun valitettavasti oli ollut erilleen kasvamisen aika, kuulin ”miksi nuo lamput ikkunaan ripustat, kun ei meillä enää niin tunneta?” Vastasin vain, että ne symboloivat monitahoisia asioita ihmiselämässä, muutakin kuin vain rakkautta mieheen. ”Rakastan elämää”, miten paljon siitä kertookaan kyseinen laulu ja miten sitä rakkautta mestari tulkitsee! Elämä itse on suurin rakkaus, mitä ihmisellä voi olla.
Syyskokousviikonloppuna meillä oli teemana kansainvälisyys. Kouvolan yliopiston venäjän ja suomen kielen lehtori puhui meille mm. kahden kulttuurin eroista todella eläväisesti ja koskettavasti. Kun venäläinen ilmaisee toiselle ihmiselle sanovansa tai tekevänsä jotain sydämestään, esimerkiksi rakastavansa koko sydämestään, hän tarkoittaa sillä oikeasti sielustaan. Hän rakastaa koko sielustaan. Voiko enempää rakastaa toista: vanhempiaan, sisariaan, puolisoaan, lapsiaan, lapsenlapsiaan, ystäviään, työtovereitaan, koulukavereitaan, vertaisiaan, uutta aamua, linnunlaulua, talvea jne.? Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokainen meistä osaa halutessaan kertoa, mitä sydämestään tai sielustaan rakastaa.
Alamme pian tahoillamme valmistua adventin aikaan, kukin meistä vähitellen hiljentyä omannäköiseensä jouluun, jossa nämä kolme pientä asiaa – USKO TOIVO RAKKAUS - toivottavasti kuitenkin kirkkaimpina juhlaamme valaisevat. Antakaamme toisillemme aikaa ja läheisyyttä, sitä tutkimuksen mukaan kouluikäiset lapsetkin ensisijaisena ja parhaimpana joululahjanaan toivovat, kertoi Tommy Taberman tutkimustuloksesta Mielenterveysmessujen avajaispuheessaan Wanhassa Satamassa tiistaiaamuna 18. marraskuuta.
Toivotan kaikille Vertaistuki Agora ry:n jäsenille perheineen ja Teille nettisivuillamme vieraileville lämpöistä joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle.
Vt. puheenjohtaja Merja Lehtinen
Ti 25.11.08
Kim Tuote
ELOKUU 2008
Kesän loppuessa!
Virallisesti katsotaan, että kesäaikamme päättyy tulevalla viikolla, kun mm lasten koulut alkavat.Samalla suljetaan useita mukavia vierailukohteita ja vapaa-ajanviettopaikkoja, joista tänne elokuun kesälomallaan tulevat Euroopan turistit haluaisivat vielä nauttia. Eipä se meitä suomalaisia kouluihin menijöitä ja töihin palanneita enemmälti häiritse, mutta ulkomaalainen saattaa ajatella, että se Suomihan on todella aina kiinni, elokuussakin :-D
Olemme selvästi menossa kohti syksyä, tällaisia elokuun alkupuolen ilmoja ei ole muistissani aikaisimmilta vuosilta. Kauniin aurinkoiset, valoisat ja kirkkaat heinäkuun aamut ovat nyt muuttuneet ja peittyneet sankkaan usvaan. Henkeäsalpaavan kaunista toki! Syksyyn kuuluen sadonkorjuun aika on jo alkanut. Miten hyvältä tuntuukaan kerätä talteen metsän ja puutarhan antimia tai vaihtoehtoisesti mennä korin kera torille tai markkinoille. Etelä-Savon suunnalla mustikoita ei näkynyt, eikä ainakaan vielä sienisalaattisieniä, mutta kantarelleja olen sentään löytänyt muutaman litran, metsämansikoilla punannut suutani ja viikko sitten, kun kesälomani päättyi ja oli lähdettävä kaupunkiin, näytti siltä, että ainakin vadelmaa ja puolukkaa oli tulossa. Toivon, että mahdollisimman moni on saanut talteen myös edes hitusen verran henkistäkin satoa kaikkea tulevaa varten.
Hallituksella on parhaillaan kiireensä saada sovituksi ja järjestykseen marraskuussa pidettävän syyskokouksen ja teemaviikonlopun ohjelma, luennoitsijat ja muuta siihen liittyvää myös ensi vuotta ajatellen. Seuraavaa jäsenkirjettä nro 3 kasataan postitettavaksi elokuun lopulla. Siihen on tulossa tarkkaa informaatiota ilmoittautumisohjeineen. Nettisivujen uusiminen jatkuu jälleen, kunhan pääsemme kunnolla vauhtiin. Jos jollakulla on toimintaan tai mihin tahansa muuhun yhdistyksemme asiaan liittyviä ehdotuksia tai toivomuksia, niistä kannattaa viestittää kenelle tahansa hallituksen jäsenelle, joiden yhteystiedot löytyvät nettisivujen kohdasta Yhteystiedot. Muistutan lisäksi, että tämän vuoden TORI-lehteä varten voi aineistoa lähettää syyskuun loppuun asti minulle postitse tai sähköpostitse, rompulla tai muistitikulla, jotka palautan käytön jälkeen, jos mukana on lähettäjän osoitetiedot. Omat tietoni löytyvät Yhteystiedot - kohdasta. Kirjoita vaikka jos Sinulle on sattunut tänä vuonna tai kesänä jotain erityisen mielenkiintoista, merkittävää, arvaamatonta, toista vertaista motivoivaa, mitä tahansa, mutta jos saan toivoa, niin mielellään kuitenkin ”kadun aurinkoisemmalta, valoisammalta puolelta” eli jotain iloista.
Toivon, että pidätte yhteyttä meihin yhdistyksenne toimijoihin, että tulisitte mukaan järjestettyihin tapahtumiin vertaistukea saamaan ja antamaan sekä että voitte hyvin. Jäsenten aktiivisuus on AGORAn toiminnan edellytys. Yhdistys olemme ME. Hyviä elokuun päiviä ja hyvää tulevaa syksyä kaikille toivoo koko hallitus ja
varapuheenjohtaja Merja Lehtinen
KESÄKUU 2008
Kesän kynnyksellä!
Suvivirsi on raikunut ympäri Suomen, lämpimiä muistoja herättäen. Sen laulamisesta alkoi sekä koululaisen että meidän kesä.
Suvivirren kirjoitti perimätiedon mukaan Gotlannin piispa Israel Kolmodin (1643–1709) juhannusaamuna 1693 ihaillessaan kesäisen luonnon kauneutta. Suomessa virsi ilmestyi arkkina jo vuonna 1700 ja liitettiin vuoden 1701 virsikirjaan. Tämän kaikkien tunteman tutkinto- ja juhannusvirren sävelmä on ruotsalainen kansanlaulu Migh giör stoor lust och glädje, joka painettiin ensi kerran vuonna 1697. Suvivirsi on perinteinen koulujen kevätvirsi sekä Suomessa että Ruotsissa; se on myös kesähäiden virsi. Uskonnollisena se ei kuitenkaan sovi kaikille yhteisenä laulettavaksi ja sanoittaja nimeltään Miiroskari on ”hellävaraisesti ja perinteitä kunnioittaen niin, että virttä voitaisiin jatkossakin kuulla kaikissa Suomen kouluissa” muokannut kolme säkeistöä toisiksi.
Ensimmäinen säkeistö pysyisi lähes entisenlaisena, toisessa olisi pieniä muutoksia. Kolmas muuttuisi. Sen myötä lähetän edelleen teille kaikille kesätervehdykseni ja toivon sen soivan mielissänne kesän kynnyksellä:
Jo joutui armas aika
ja suven ihanuus,
tää vehreys, sen taika
on aina ihan uus.
Se vuosi vuoden jälkeen
mun valtahansa saa,
oot vehmastoista kaunein,
sä kesäöiden maa!
MTKL:n liittokokous pidettiin Jyväskylässä perjantai-lauantaina 23. – 24. toukokuuta. Saamme olla iloisia AGORAn jäsenten menestyksestä vaaleissa
ja tätäkin hyvää tulosta voisimme kunnioittaa laulamalla ihan seisten tutun Suvivirren kokonaan. Hallitustyöskentelyn aloittaa uutena jäsen Heikki Poikonen Turusta ja vanha konkari, jäsen Markku Forsström Vantaalta jatkaa. Valtuustossa jatkaa edelleen puheenjohtajamme Heikki Kähkönen Anjalankoskelta ja uusina valtuustoon pääsivät jäsenemme Pirkko Daavitsainen Kuopiosta ja Kari Lyytikäinen Jyväskylästä. Onnea seuraaville työntäyteisille
kolmelle vuodelle!
Olette jo ehtineet todeta, että AGORAn nettisivut on sisältöä myöten pistetty remonttiin! Sivut eivät vielä ole läheskään valmiit. Jäsenistöltä saatujen ideoiden pohjalta ja hallitusväen kesken tehtyjen suunnitelmien mukaisesti etusivun vasempaan laitaan ilmestyy pikkuhiljaa lisää palkkeja.
Tulossa on esimerkiksi tiedotuspalkki, jossa hallitus pystyy nopeasti informoimaan uusista asioista tai tapahtumista, erilaisista muutoksista tai peruuntumisista sekä muistuttamaan mm. ilmoittautumisista ja maksuista jne.
Lyhenne MTKL avaa automaattisesti linkin Keskusliiton nettisivuille. On tarpeen saada eri yhteistyötahojen ym. linkkejä omaan palkkiinsa, josta jäsenistö nopeasti löytää etsimäänsä tietoa. Laitamme toimintaamme tukevat kannatus-jäsenet, yksityiset ja yritykset sekä myös mahdolliset sponsorit, omaan palkkiin ja toivomme, että saamme luvan lisätä sinne heihin suorat linkit.
Tarkoitus on avata kirpputori, jossa jäsenet voivat ostaa/myydä/vaihtaa tavaraa omilla yhteystiedoillaan. Kenties jo loppuvuoden Tori-lehti siirtyy nettiin luettavaksi, oman palkkinsa alle. Tähän liittyvä mielipidetiedustelu on meneillään.
Nettisivuillamme vierailijoille tulee oma klikkauksensa, mielipiteitä ja terveisiä hallitukselle saa jättää omaan kohtaansa. Plus muuta. Odotelkaa ja vierailkaa.
Jäsenkirje 2/2008 on juuri postitettu. Ennen seuraavaa jäsenkirjettä kannattaa nettisivuilta seurata tulevia tapahtumia ja tiedotteita, jos vaikka tulee muutoksia tai lisäyksiä. Ja muistakaa tarkistaa, että tämän vuoden jäsenmaksu on maksettu, joka on edellytys tapahtumien osanotoille ja myös jäsenkirjeiden saamiselle. Jos yhteystietoihinne tulee muutoksia ja jos teillä on sähköposti-osoitteita, joita meillä ei vielä ole, ilmoittakaa niistä pikaisesti jäsenrekisteriä pitävälle Rauni Muukalle.
Viikonloppuna perjantai-sunnuntai 6. – 8. kesäkuuta on Kouvolan + Kotkan + Imatran + Lappeenrannan agoralaisille ja kyseiseltä kaakonkulmalta myös muille toiminnastamme kiinnostuneille tarjolla viikonlopunvietto Rauni Muukan synnyinseudulla/-paikassa, Lemillä. Kyseisen alueen kiinnostuneita pyydetään ottamaan hetimiten yhteys Rauniin, jonka yhteystiedot ja enemmän tästä kesätapahtumasta löytyvät nettisivuilta asianmukaisesta kohdastaan.
Kesäkuun polkupyöräretki Turun ainutlaatuiseen saaristoon siirrettiin jäsenten pyynnöstä elokuun alkupuolelle, perjantai-maanantai 8. – 11.8. Sitovia ilmoittautumisia odotellaan viimeistään perjantaina 11. heinäkuuta lauttavarausten takia! Kannattaa lähteä mukaan helpolle ja mukavalle retkelle, jolle mahtuu noin 20 polkijaa. Mukaan voi lähteä joku ei-jäsenkin, joka on kiinnostunut toiminnastamme ja jäsenyydestä. Tarkempi matkareitti löytyy kummastakin alkuvuoden jäsenkirjeestä ja nettisivujen Tapahtumakalenterista.
Pienen tauon jälkeen taas on mahdollista lähteä Keuruulle, Kylpylä Hotelli Keurusselkään, kuntoutumis-/virkistäytymisviikolle Lomaliiton tukemana maanantai-lauantaina 8. – 13. syyskuuta. Keurusselkä järjestää aina monipuolista eri tavoin kuntouttavaa vapaa-ajanohjelmaa viikon jokaiselle päivälle, jonka AGORAn vertaisvetäjät pyrkivät ottamaan huomioon ja sovittamaan omaan kuntoutumis-vertaisohjelmaamme. Kylpylä Hotelli Keurusselälle haluavien tulee ottaa pikimmiten yhteys sihteeri Osmoon, sillä tukihakemusten pitää olla perillä jo kesäkuun loppuun mennessä. Tästäkin viikosta löytyy enemmän tietoa jäsenkirjeissä ja nettisivujen Tapahtuma-kalenterissa.
Syyskuulle on tulossa myös matka Saarenmaalle Markku Forsströmin seurassa, mutta odottelemme edelleen tarkennusta ajankohtaan ym. matkan yksityiskohtaa.
Nautinnollista kesää kaikille agoralaisille ja muille, puheenjohtaja Heikki Kähkösen, allekirjoittaneen ja koko muun hallituksen puolesta toivoo
varapuheenjohtaja Merja Lehtinen
|